KESÄISIÄ HERKKUHETKIÄ

Helle hellii pihalla ja aurinko antaa parasta energiaansa meille ihmisille ja luonnolle. Marjat kasvavat ja kypsyvät metsässä ja puutarhoissa. Nyt onkin hyvä hetki tyhjätä viimeisiä vanhoja marjoja pakastimesta pois, jos niitä siis on sinne vielä talven jälkeen jäänyt. Meiltä vielä muutama pussi mustikoita ja mansikoita löytyy, niin ajattelin pyöräyttää nopean mustikkapiirakan.

Murotaikinapohja on nopea tehdä niin kotona kuin mökillä ja siihen melkein aina ainekset löytyvät.

Kinnarin puolikarkeilla vehnäjauhoilla syntyy myös piirakka kuin piirakka ja niitä kannattaa myös varata mukaan mökkireissulle. Meidän mökkireissun vakiovarusteisiin kuuluu Kinnarin lettujauho ja kiloinen vehnäjauho pussi. Niillä pärjää pitkälle ja kulkee pienessä tilassa mukana.

Tässä piirakassa on täytteenä rahka, vaikka yleensä piirakan pyöräytän kermaviiliin, mutta sitä ei nyt kaapista löytynyt niin vaihdoin sen rahkaan. Mutta sama siis onnistuu myös kermaviilillä, tällöin jätän toisen kananmunan täytteestä pois.

Terkuin Titta Kinnarin puuhanaisia

Marjapiirakka
Pohja:
200 g voita
4 dl Kinnarin puolikarkeita vehnäjauhoja
1 muna
1 dl sokeria


Nypi voi, jauhot ja sokeri keskenään ja lisää seokseen muna. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle.

Täyte:
250 g kermaviiliä tai rahkaa
0,75 dl sokeria
1-2 munaa (riippuen kumpaa käytät, kermaviiliä vai rahkaa)
2 tl vaniljasokeria
3-4 dl mustikoita, mansikoita vadelmia yms.
(perunajauhoja)

Kaada marjat pohjana päälle, voit sekoittaa perunajauhoja joukkoon, jotka sitovat marjojen kosteutta. Sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada marjojen päälle.

Paista 175 C noin 30 minuuttia.
Nauti vaniljakastikkeen tai jäätelön kera!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *